maanantai 18. helmikuuta 2013

Pakkaspuremaa hankkimassa ja SUURI DESUKIROUS!


Hei ja Moi. Desucon Frostbitestä 2013 ollaan nyt kotiuduttu ja tällä hetkellä syön isoa mäkkäri ateriaa onnellisena juoden sokerimehua. Ei enää 2 litraa vettä, vihreää teetä, ruisleipää ja kasviksia vaan oikein ällönmakeaa mehua ja mättöruokaa!

Merkintä voi olla sekava ja ihmeelinen, koittakaa kestää.
Tosiaan, Desucon Frostbite järkättiin jo toista kertaa Suomessa, ja kuten isoveljensäkin, Desucon Frostbite on minun mielestä Suomen parhaimpia coneja, vaikka Frosti-chan isoveljensä tavoin kantoi Desukirousta päällänsä (kohta asiasta lisää).

Desucon Frostbite oli myös ensimmäinen Desucon, jossa olin töissä. Olen jo muutaman vuoden toivonut pääseväni Desuconiin töihin. Olisitte nähneet minut silloin, kun luin Ciao Cafessa että pääsin infovänkäriksi. Hyvä etten kiljunut onnesta. 
Infossa työskentely oli aivan mahtavaa ja hauskaa. Silloin kun en ollut vuorossani (eli vapaa-aika) niin odotin koko ajan että oma vuoro alkaisi. Niin kova halu oli päästä infotiskin taakse tekemään töitä. Edes klo: 08.00 aamuvuoro ei tuntunut pahalta vain siitä syystä, että olin infossa. : D 
Ja myös Green Roomin antimet tekivät työskentelystä helpompaa. Desucon Frostbitessä oli myös parhaimmat Green Room antimet mitä olen nähnyt. (eräässä tapahtumassa jo lauantai iltapäivänä Green Room työläiset ilmoittivat että näkkäriä on enää tarjolla voin kera…)
Infossa työskentely oli siis kutakuin conini suurin suola, ja hauskin osuus.

Sibeliustalon aula launtaina kello n.16.30...

... Ja Sibeliustalon aula sunnuntaina kello n.08.15.

Söpöimpiä hetkiä infossa oli ylivoimaisesti kaksi erittäin ujoa asiakasta. Kaksi 8-12 vuotiasta tyttöä tulivat ujona kysymään infosta (eli minulta) että mistä saa "pockya". Ilmoitin että niitä voi ostaa myyntipöytäsalista, jolloin molemmat katsoivat silmät suurina minua ja kysyivät "onko täällä myyntipöytäsali!?" Olin melkein kuolemassa söpöyteen siinä kohdassa ja unohdin heidän ansiosta vitutukseni Desukirouksesta.


Näin itse Wakamoton infotiskin toisella laidalla, ja menin ihan "ASDFGHJKLÖ!" monen muun ihmisen kanssa. Siitä huolimatta missasin Wakamoton luennon, koska olotilani oli aika zombie sunnuntaina. Ainoa paneeli jossa kävin oli "Cosplay Bootcamp" joka on erittäin kiinnostava projekti! Käykää tykkäämässä facebookin sivuja, jos omistatte facebookin!

tähän väliin Desucon Frostbite 2013 Paras t-paita! Kokoa 5XL! ...

Mutta nyt siitä DESUKIROUKSESTA. Vaikka Desucon on Suomen parhaimpia tapahtumia, niin itselläni on ollut joka kerta jokin asia mikä on mennyt pieleen juuri Desuconissa. Ensimmäisessä ja toisessa tapahtui draamaa, ja neljännessä Desussa cossini meni rikki ja muutenkin tuli ensimmäiset epätoivon cosplay kyyneleet. Tämän vuoden Desucon Frostbitessä kärsin sekä lauantaina että sunnuntaina. Judalista meni rannerenkaat rikki, peruukki kärsi (noh duh) ja housuihin tuli reikä. Sunnuntaina taas bindiliivini oli kadonnut ja jouduin laittamaan jesarilla bindit. Mutta sain silti todella kivoja kuvia Judalina. Kiitos Tintille siitä:

http://shewon.deviantart.com/art/Black-Sun-355021469

http://shewon.deviantart.com/art/Ice-Baby-Ice-355025421

Liikuin suurimmaksi osaksi tällä tavalla tapahtumassa.
Letti oli kuitenkin aika raskas.

En tiedä, joten älä kysy vaan nauti.

"Parhaat viikset 2013!"
Olin aivan ihmeissäni ihmisten kehuista ja kuvien ottamisesta. Olen pahoillani, olin aika hämmentynyt siinä vaiheessa kun tulitte puun takaa kehumaan asuani ja ottamaan minusta kuvia. Itse en pitänyt ollenkaan puvustani tahi peruukistani joten oli hämmentävää miten paljon ihmiset kehuivat. Kiitos ja kumarrus siitä kaikille!
Uusia tuttavuuksia conista sain, mutta olisi silti hauskaa tutustua uusiin ihmisiin vähän lisää! Ehkä ensi Desussa sitten? Ehken olisi silloin niin ujo, kun tiikerin tuli sykkii sydämessäni? (en tiedä hei mä oon todella väsynyt en pyge)





Ai niin, mikä con se sellainen olisi jos nakkia ei olisi lentänyt suuntaan jos toiseen?

On aika bodata.

tiistai 12. helmikuuta 2013

"Mitä olen edistynyt?!" WIP


Judal on edistynyt, mikä yllätti itsenikin. Vuosi alkoi sen verran huonosti, että ajattelin että se vaikuttaisi myös Frostbiteen. 
Judalin vaatteet olin jo onneksi tehnyt, joten ainoa asia jota "jouduin" tekemään oli rannekorut, kaulakoru ja ….. Peruukki…. (En siis tee Frostiin taikasauvaa, en ehtisi millään)

Eli siis Judal.

Judalin kaulakoru oli aiheuttanut päänsärkyä minulle jo viime vuoden Traconin aikoina, enkä ollut keksinyt mitään luovaa siihen… Kunnes tuossa viimeviikolla eksyin Neppi&Nappiin. Siellä sain aatoksen että voisin tehdä Judalin kaulakorun yksinkertaisesti nauhasta. Puolen tunnin pyörimisen, pähkäilyn ja vertailun jälkeen ostin kolme metriä sinistä nauhaa.

Kaunista kaunista nauhaa.
Siitä sitten lähdin työstämään kaulakorua Judalille.

Liimasin nauhat softispalaselle.
And now it's DONE : D (anteeksi, unohdin ottaa kuvia kun tein tätä... OTL)
Kaulakorun kiinnitys toimii napituksella.
Judalin kaulakorun kivi olikin jo oma pieni ongelmansa. Olin jo Traconin aikoina askarrellut itselleni paperclaysta kiven, ja värjännyt sen sitten kynsilakalla punaiseksi.  Mutta kivi jäi ”mauttoman” haaleaksi, eikä se kiiltänyt ollenkaan.  Yleensä tällaisessa tilanteessa menisin kauppaan ja ostaisin spraylakkaa tai läpikuultavaa kynsilakkaa… Mutta koska rahatilanne huusi köyhyyttä, niin piti keksiä jotain ”todella” luovaa kotoa olevista tavaroista. Kokeilin sitten ihan huvinvuoksi hiuslakkaa.


Ilmeeni kun se toimi. Kiveen tuli todella ”kiva kiilto” hiuslakan ansiosta. Lakkasin kiveä lähes 10 kertaa, ja kivi näyttää nyt paljon paremmalta kuin ennen. Ainoa miinuspuoli tässä on se, että jos kivi joutuu kosketukseen veden kanssa, niin lakka ”katoaa”.

Sitten olikin rannekorujen vuoro. Rannekoruihin käytin solumuoviputkea, jonka ostin Keravalta.

niin paljon solumuovia D8
Ja jotenkin maagisesti ne valmistuivat ennen kun ehdin ottaa kuvia... Ψ(`▽´)Ψ
Taakse jäi sen verran rumat "saumat", että halusin peittää ne jollain...
"Golden laces saves the day... Again!"

Mutta ainoa asia joka on kesken on peruukki... *Suuri surullinen huokaisu*...(/_\)

Ottakaa WIP kuva puvusta.
Peruukista saatte WIP kuvan
heti kun/jos se valmistuu ajoissa...

Tämän lisäksi posti päätti yllättää minut. Tänä aamuna sain ilmoituksen että Japanista on saapunut kirjattu kirje minulle. Miksi yllätys? Tilasin kyseisen tavaran PERJANTAINA ja se tuli tänään TIISTAINA Suomeen.
"(((o(*゚▽゚*)o)))"
(´`;) ?
Eli kyllä, postissa tuli Rokumonsen kolikot Sanada Yukimuraa varten. Mutta… Kolikot näyttivät omissa silmissäni aika pieniltä. Nyt pitäisi päättää, että pitäisinkö nämä, vai palauttaisinko? 30 päivän palautusoikeus on olemassa, joten ainakin on aikaa miettiä asiaa...
Mitä mieltä te olette? Pitäisinkö vai palauttaisinko?

Seuraavan kertaan siis.  ( ̄∠  ̄ )ノ Bye.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Mitä tuo 2013 tuulessaan?



Vuotta 2013 on mennyt jo 2 kuukautta, ja tajusin näin jälkijunassa, että unohdin kertoa omat cosplaysuunnitelmat vuodelle 2013. Hidas en ole en (◑‿◐). Mahdollisia muutoksia tulee aivan varmasti matkan aikana, mutta näin alustavasti nämä kaunokaiset olisivat vuoden 2013 ostoslistallani.
PS: Devassa olenkin jo tehnyt cosplay meemin. Sieltä löytyy hahmoja, jota tähän merkintään en lisännyt: Cosplay Meme Devassa.


COSSIT
Judal sarjasta Magi
Alotin tämän huor-herran teon jo viimevuonna, Traconiin. Mutta kiitos erittäin huonon stressinsieto kykyni*, niin jouduin keskeyttämään Judalin teon. Nyt olisi tarkoitus tehdä Judal Frostbiteen tai Tampere Kupliiseen.


Sanada Yukimura sarjasta Sengoku Basara 3
Cossi suunnitelma, josta olen koko ajan puhunut, ja odotan innolla sitä että se valmistuisi. Yukimura on myös oiva motivaatio liikkumiseen ja kuntoiluun. Myös olen alkanut syömään terveellisemmin! Sanada pitäisi saada Desuconiin valmiiksi, ja tämän jälkeen näkyisi sitten Traconissa ja Närconissa(?) +aika monessa muussakin tapahtumassa.


Ittoki Otoya sarjasta Uta no Prince-sama (punapää)
Kadonnut kaksoisveljeni, 2D muodossa. Ittokin debut!asun minun pitikin tehdä Frostbiteen, mutta koska vuoden 2013 alku kusi pahasti silmään, niin teen sitten casual asun Ittokille Frostiin. Mutta se ei tarkoita ettenkö tekisi Ittokia Frostin jälkeen! Olen kaavaillut Ittokille kesä koulupukua (kuvan asu), ja meillä olisi tulossa pienmuotoinen ryhmä (suurella sanalla EHKÄ) Desuconiin. Meiltä tosin puuttuu Ren ja Tokiya… ╥﹏╥


Sailor Moon sarjasta Bishoujo Senshi Sailor Moon
20 vuotta Sailor Moonin syntymästä, ja uusi anime on tulossa kesällä. Sailor Moon on minun ensimmäinen ja rakkain anime (näin Sailor Moonin ENNEN muumeja), ja olen pienestä pitäen halunnut "olla kuin Sailor Moon". Nyt kun 20 vuotta on mennyt julkaisusta, niin ajattelin että nyt viimeinkin olisi aika tehdä Sailor Moon! (mikä versio, sitä en tiedä vielä). Ja mihin sitten Sailoroin, riippuu ihan rahasta.



UNSURE COSPLAY
Rokuro Unno sarjasta Brave10
Jostain syystä tykästyin designista ihan hirveästi (en tiedä itsekkään). Ja lupaan antaa jokaiselle ihmiselle tikkarin, jotka kommentoivat hakamaani. Rokuroa tulen käyttämään heti kun saan sen valmiiksi. Se on sellainen ”teen sen nyt johonkin” rojekti (kyllä, se on rojekti).


Lavi sarjasta D.Gray-man
Tintti, en edelleenkään arvosta sitä, miten HELPOSTI saat minut cossaamaan joitain hahmoja (okei olen haaveillut Lavin cossaamisesta ennenkin...). Tosiaan, Lavi tulisi Närconiin, jos sinne tiemme sitten menevät (KOVA ON YRITYS)!



TAPAHTUMAT:
(Kysymysmerkkiset tapahtumat ovat vielä harkinnan alla. Mitä enemmän kysymysmerkkejä, sitä ”epävarmemmin” olen menossa)

Desucon Frostbite, Lahti











Tampere Kuplii(?), Tampere











Desucon, Lahti















Baka- tai Animecon(?????????), Pieksämäki / Kuopio (en löytänyt tämän vuoden logoa)



Närcon (??), Linköping (Ruotsi)












Tracon, Tampere (en löytänyt tämän vuoden logoa)











*Jos stressaan paljon, niin nukahdan.