sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Puolialastoman Samurain tekoa osa 3/??

Viimeksi siitä on aikaa, kun puhuin jotain cossejen teosta sî? Viimeksi ennen Frostia *gasp*. 
Tästä voi hyvinkin saada sellaisen kuvan etten olisi tehnyt juurikaan mitään minkään asun eteen, mutta totuus on toisin. Rakas puolialaston samurai on saatu alotukseen. Kaikkea on aloitettu ja joka päivä asu edistyy!... Mikä on hyvä, koska Desuconiin on mitä, 10-9 viikkoa aikaa.

Ilmeeni kun Desuconiin on niinkin vähän aikaa.

Minulla on ärsyttävän paha tapa jättää proppejen teko viimeiseksi hommaksi, mikä on johtanut huonojen proppejen tekoon. Tämän tajusin Cosplay Gaala 2012, jossa tein vinhaa vauhtia Merurun vaatteita, mutta jätin proppien teon vähemmälle, ja lopputulos oli aivan hirveä. Tästä kuitenkin otin opikseni ja olen päättänyt saada propit ja kangasmaalaukset tehtyä ennen kun alan ompelemaan.

Eilen illalla sain Yukimuran armorihanskat tehtyä (jipii!).

Kyseinen armorihanska. Ja kyllä, omasta mielestäni hanska on nahkaa.
Olin jo viime vuoden Desuconiin tehnyt yhdet armorihanskat Yukimuralle softiksesta, ja nyt näin jälkeen päin voin vain todeta että: "Ei vittu mitä tuli vedettyä kun luulin et tää oli hyvä suunnitelma??".

Olen pahoillani kuvanlaadusta, kamera meni rikki joten piti käyttää kännykkää.
Softis ei vain lopulta sopinut armorihanskojen tekoon (tai olisi ehkä sopinut mutta meh). Softis oli aivan liian ohutta ja ei muokkautunut sopivaan muotoon nahkahanskan päälle.

Hanskojen teko jäi Desuconin jälkeen tauolle, aina Desucon Frostbiteen asti. Frostia edeltävänä yönä pelleilimme Mattyn kanssa Judalin rannekorujen materiaalin kanssa eli solumuoviputkella. Siinä hetken leikkailun ja muotoilun jälkeen tajusin, että solumuoviputkesta saa aivan loistavat palat Yukimuran hanskojen armoreihin.

Solumuoviputki - Ostettu Keravan muovi ja lelu myymälästä.
Heti aluksi leikkasin solumuoviputken halkia, ja siitä lähdin leikkaamaan sopivia kappaleita.

Puoliksi leikattu solumuoviputki...
... Joka saksien leikkauksen jälkeen näytti tältä.
Tämän jälkeen liimasin solumuovikappaleet nahkahanskaan Stone Cluella. En itse tosiaan nähnyt Stone Cluen ja erikeepperin välillä mitään eroa, joten ihan hyvin tämän liiman voi jättää kaupan hyllylle ja ostaa se iso erikeepperi pullo.

Ihan sika kallista liimaa...
Liiamusoperaatio.
Kun vihdoin ja viimein kaikki palat oli liimattu hanskoihin, oli aika gessouksen pariin. Monet tutuistani voivat vain nyökytellä päätänsä, kun sanon että minulla ja gessolla on huono suhde. Olen hätähousuissani käyttänyt gessoa hirveät määrät ja olen pistänyt sitä kauhean epätasaisesti kaikkiin proppeihini... Mutta koska virheistä oppii ja kokemusta karttuu niin tällä kertaa pistin ohuita kerroksia gessoa, about... 20. ": D"

20 gesso kerroksen ja hiekkapaperin tasoittamisen jälkeen.
Tämän jälkeen maalasin solumuovin ja hanskat mustalla spraymaalilla, koska kuten kuvasta näkyy, gessoa meni vähän muuallekin kuin vain solumuoviin. Sitten alkoikin suurempaa suuri maalausrojekti (kyllä rojekti), josta minulla onkin vähemmän kuvia...

Hauska fakta: Minulla ei ollut kunnon hopeamaalia kämpälläni, joten jouduin spraymaalia
käyttämään: Sprayasin kunnon maalikerroksen spraypurkin pohjalle, ja siitä
sitten sain sopivasti maalia pensselimaalausta varten.
Vasemmalla: Valmis versio. Oikealla oleva on keskeneräinen: Hopeaa spraymaalia
ja ohut kerros mustaa spraymaalia päällä.
Valmiit hanskat. Käytin armoreitten maalauksessa mustaa airbrushausta, mutta
sen lisäksi käytin rusehtavaa maalia antamaan ruostuneen metallin efektin ja
harmaata maalia antamaan hiukan "kiiltoa" pinnalle.
En halunnut Yukimuran hanskoista mitenkään "uuden näköisiä"... Halusin niistä oikein kunnon käytetyn näköiset, koska Yukimura kuitenkin käy sodassa harva se päivä. 


Tähän mennessä näyttää siltä, että saisin jopa Yukimuran tehtyä valmiiksi Desuconiin. Ehkä jopa uskallan lavalle asti, mistä sitä tietää...? (^_-)≡★


Yukimuran tämän hetkinen tilanne näyttää siis tältä:
[/]Takki (kaavat leikattu. Nahkan kanssa ongelmia...)
[/]Hakamat (kangas ostettu, maalit ostettu... 3 metrin maalaus urakka voi siis alkaa)
[ ]Sukat
[ ]Sandaalit (hieman hämärässä, ostanko vai teenkö itse...)
[ ]Peruukki (siirry raha paypalille siirry...)
[/]Piilolinssit (tulossa Suomeen yay)
[ ]Otsanauha
[ ]Rintapanssari (nahkaa on kuitenkin)
[/]Seipäät (Terät ovat aloitettu)
[/]Vyöpanssari
[x]Hanskat
[/]Käsipanssari
[/]Jalkapanssarit

Eli kyllä tämä tästä. Pitäisi vain oikeasti saada noita proppeja tehtyä...



Ai niin, arvatkaa vain mitä tuli tulostettua kirjastossa?
O(≧▽≦)O

6 kommenttia:

  1. Tulipa makeet hanskat! :DD Sun pitää saada Yukimura kesäksi valmiiks!

    NÄRCON OHMAIGERD!!!! Mä kuolen nyt onnesta! <3 THIS IS THE BEST! :DD Mutta siis, kai sä nyt meinaat vetää Yukimuran sinne??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää valmistuu kesäksi, no worries~~.

      JOO! (ノ>▽<。)ノ Aluksi näytti siis tosi tosi tosi heikolta että tulenko vai en, mutta yön nukuttua päätin et "nyt mennään, seikkailumieltä perkele!" Olen ehkä liian innoissani Närconista... :¨DD Ja olen raahaamassa Yukimuran paikalle... Lauantaiksi! (^_−)☆

      Poista
    2. Yeeey ~

      OH MAI GERD YES!! <3 That's the spirit!! 8D
      Olen ihan täpinöissään nyt täällä, en malta odottaa!

      Poista
    3. Me neither! 8¨DDD En ole ollut näin innoissani jostain conista kun viimeksi... 2010!

      Poista
  2. noi hanskat on upeet, rajota ittees huoh

    VastaaPoista