perjantai 29. maaliskuuta 2013

Haastava Haaste (ja en osaa otsikoida)



Eli Mouru taggasi minut~.

Säännöt
1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 uutta bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet haastoit

> Opiskelen tällä hetkellä vaateutsartesaaniksi, neljättä vuotta. Pidän ompelusta, mutta vaatteiden suunnittelu tuottaa hankaluuksia.

> Cosplayn lisäksi harrastan amatöörikokkaamista. En ole mikään maailman paras kokki, mutta en ainakaa polta vettä pohjaan. Pidän eniten Idän ruokien kokkaamista, ja sushien teko on lempipuuhaani!

> Jos puhun nopeasti, niin sekoan helposti sanoissani. Ja minulla on vaikeuksia esimerkiksi sanoa joskus Tavros tai Storm.

> Asun yksiössä yksin Lahdessa. Sibbetalolle on vain vaivaiset 2km matkaa, mutta jotta minun luokseni voi päästä, pitää kävellä TUOMIONTUNNELIA ylöspäin.

> Olen käynyt 22 eri maassa, mutta silti en ole käynyt Norjassa, Tanskassa, Isalnnissa ja Venäjällä, vaikka ovatkin ihan naapurissa.

> Perheeni asuu Nicaraguassa, Keski-Amerikassa (jos tätä en muutenkaa mainosta liikaa).

> Unelmani on matkustaa ympäri maailmaa, ja asua missä haluan. En halua jäädä paikoilleni seisomaan, vaan sydämmeni mielii ulkomaille.

> Puhuin ja kirjoitin aina 14 vuotiaaksi kirjakieltä, ennen kun kaverini suuttui asiasta ja käski minun puhua "normisti".

> Haluan tutustua uusiin ihmisiin, mutta olen superujo. Minulla voi kestää jopa tunteja mennä puhumaan jollekin, silloinkin yleensä kaveri on ollut tönäisemässä takaapäin.

> Rakastan lukemista, ja etenkin vanhat sadut ja tarut ovat aina mukavaa luettavaa.

> Syön kuin hevonen. Syön enemmän kuin pitäisi tai jaksaisin. Syön niin suolaista tai makeaa.

(en sanonut mitään cosplaysta OTL)


1. Miksi cosplayaat?
> Koska pidän cosplaysta. Olen lapsuudesta asti tykännyt naamiaisista ja pukeutumisesta.

2. Jos saisit rajattoman budjetin ja taidot, minkä cossin tekisit?
> Jeanne d'Arc sarjasta Jeanne d'Arc PSP!

3. Unelma peruukki?
> Ehm... En ole varma. Ehkä joku pitkä peruukki joka ei mene helposti takkuun?

4. Minkälaisia hahmoja suosit cosseinasi?
Paljasmahaisia mieh-!! Eiku siis *kröhöm* itse tykkään cossaa aika nuorehkoja mieshenkilöitä. Syynä toimii androgyyninen kehonrakenteeni, eli minulla on leveämmät olkapäät kuin lantio, ja minulla juuri ei ole minkäänlaista muotoa. Joskus teen toisin ja cossaan naishahmoja, jos oikein paljon pidän hahmosta.

5. Minkälainen hahmo olisi semmoinen, mitä et missään tapauksessa cossaisi.
Isorintaiset naiset ja liveaction hahmot. Ei, ei minun kitaani sopivia hahmoja.

6. Lempi vuodenaika?
Kevät! Toisinaan pidän kaikista vuodenajoista...

7. Jos saisit minkä tahansa eläimen lemmikiksi, minkä valitsisit?
Huskyn ja fretin!

8. Lempi materiaalisi?
Magneetit. Ylivoimaisesti paras materiaali. Toisena hyvänä kakkosena tulee erikeepperi.

9. Mihin maahan menisit coniin jos pääsisit sinne ilmaiseksi?
Ihan minne tahansa! Kuten jo sanoin, haluan matkustaa maailman ympäri. Ehkä eniten tekisi mieli käydä Saksassa, koska saksalaiset leveilevät sillä, että heillä on Euroopan parhaimmat tapahtumat. Toisinaan voisin mennä USA:han, ja käydä itse selvittämässä onko kaikki con horrorstoryt totta.

10. Lempi hedelmä?
Mango, tai hunajameloni. Tosin syön hunajameloonia aina kinkun kanssa...

11. Minkä vuoksi olisit valmis myymään sielusi saatanalle?
En ole uskovainen, joten hankala vastata tähän kysymykseen. En varmaan myisi sieluani kellekään, koska rakastan elämää liian paljon tehdäkseni sen.


Ja tässä minun kysymykset teille:
1. Teitkö uudenvuoden lupauksen cosplayn suhteen?
2. Mikä on paras paikka maailmassa?
3. Miten aloitat cossin teon?
4. Paras conruoka?
5. Onko sinut heitetty lumeen joskus?
6. Mikä oli viimeisein asia, mitä katsoit (tätä kirjoitusta ei lasketa mukaan)?
7. Tulevaisuuden suunnitelmia?
8. Uskaltaisitko nukkua samassa huoneessa Asian House Geckos'in kanssa? *
9. Mitä teet 3 päivää ennen conia?
10. Paras hetki?
11. Uskotko cosplayn jälkeiseen elämään?

Ja tagaan: Tintin, Rikon, Peetuhi ja kaikki muut jos teitä ei ole tagattu (musta tuntuu että kaikki on jo kerran tagattu...)


* Tosiaan, Nicaraguassa noita elukoita kiipeili seinillä. Omassa huoneessani taisi olla vakiona aina kaksi liskoa, joskus jopa kolme. Ne ovat harmittomia, ja syövät ötököitä... Ainoa haittapuoli oli se, että jotkut yksilöistä eivät osanneet olla hiljaa öisin tai eivät pysyneet kiinni katossa/seinillä, joten jotkut yksilöt putoilivat katolta. Tietääkseni omalle sängylleni ei tippunut liskoa öisin... Kai?

2 kommenttia:

  1. Tätä oli mukavaa lukea, kiitos tästä siis! xD

    Mouru taggas minut myös, pitäis kai sitten tehä tämä sitten joskus ku ei ole parempaa tekemistäkään. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sekavaa tekstiäni oli mukava lukea. >¨D

      Kannattaa, oli hauskaa tehdä tätä haastetta, vaikka menikin hiukan sekavaksi. 8D

      Poista